M.Sanapaja's Journal, 14 Apr 18

Me analysoimme itseämme useimmiten silloin kun ruodimme syitä itsestämme?
Minä ruodin itseäni viime yönä. Naisena. Helposti sen tekee joka helkkarin käänteessä ihmisenä, äitinä, mutta aniharvoin enää naisena.
Itse huomaan että samalla kun katselen vanhaa rotsiani ja farkkujani, en voi olla olematta aavistuksen katkera tästä tilanteesta.
Iltatähtemme syntyi pari vuotta sitten, kilot jäivät. Lantio ei palautunut ja kaiken lisäksi sain kiitoksena erkauman, jonka sen sentään sain kavennettua reiluun kolmeen senttiin. Minä en palannutkaan töihin vaan aloitin opiskelun jolloin työ ei enää juoksuttanutkaan minua paikasta toiseen.
Sen sijaan puolisoni, lastemme isä, ei ole muuttunut parissa vuodessa mihinkään.
Tosin hän ei kärsinyt jatkuvasta chokoholismista tai unettomuudesta.
Kun sanoin että olen Lopen uupunut, hän hoiti minua tavalla jolla osasi. Tuoda hyvää kaupasta ja viedä lapsia mummolaan. Elämä tässä iässä koliikkilapsen kanssa vei voimat täysin.
Minä olen saanut elämäniloni takaisin. Ja vaatteiden alla olen yhä se sama rento itseni kuin vuosia aiemmin. Mutta jos minun pitäisi miettiä itseni asuttomana, kuolisin häpeästä. Meidän liittomme ei ole myrskyssä kuitenkaan siksi että häpeän. Vaan siksi että olen katkeroitunut siitä että tämän parin vuoden aikana olen oivaltanut että kehoni rappeutuu eikä enää palaudu. Iho ei ole niin elastinen vaan elämisen jäljet näkyvät. Täällä läskin alla on vielä iloa ja naurua. Hymykuopat vaan eivät vielä erotu.
124.2 kg Lost so far: 1.8 kg.    Still to go: 18.2 kg.    Diet followed: Reasonably Well.

View Diet Calendar, 14 April 2018:
1601 kcal Fat: 54.98g | Prot: 106.31g | Carbs: 171.20g.   Breakfast: Valio Kevyt Arkimaitojuoma, Kahvi, Kiivi, Banaanit, Valio Viilis Hedelmäpommi, Nalle Pika Kaurapuuro. Lunch: Perunamuusi (Kevytmaidosta), Valio Kevyt Arkimaitojuoma, Rainbow Rasvaton Raejuusto 0,2%, Tomaattinen Jauhelihakastike. Dinner: Hanavesi, Teriyaki-kastike, Rainbow Suomalainen Salaattisekoitus, Atria Kanan Paistisuikale Teriyaki, Munakas tai Munakokkeli, Rainbow Rasvaton Raejuusto 0,2%. Snacks/Other: Njie Propud Chocolate, Elovena Välipalajuoma Metsämarja, Pirkka Kalapuikko. more...
Losing 4.9 kg a Week

   Support   


     
 

Submit a Comment


You must sign in to submit a comment. Click here to sign in.
 


M.Sanapaja's Weight History


Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.