Hukkaretki's Journal

21 to 25 of 26

Page: Previous 1 2 3 4 5 6 Next

15 September 2019

Oon ollut hiljaa! Melkein kaksi kuukautta. Siihen on syitä: pelotti lukea edelliseen postaukseen tulleita kommentteja, sen lisäksi on pelottanut vaaka ja ylipäätään ei ole ollut kovin hyvä fiilis, eikä nämä painonhallintajutut ole siksi hirveästi kiehtoneet.

Havahduin näihin vasta kun äitini totesi joitakin päiviä sitten, että olen laihtunut ja naurahdin, että en varmaan ole - herkuista ja alkoholista johtuvat menkkaturvotukset juuri silloin menossa. Monta kuukautta mennyt aika rauhassa, eikä mun PMS/PMDD ole pahemmin oireillut. Saas nähdä mitä tosta seuraavasta kierrosta tulee, pää ei kyllä kestä toista samanlaista settiä heti perään.

Mutta siis, olotila on yleisestikin ollut aika paska - yritin taas työllistyä tai saada edes koulutuspaikkaa, mutta kun kumpikaan niistä ei johtanut yhtään mihinkään. Tai siis, kaksi "kiitti mutta ei kiitti" -kirjelmää sain, sen enempää en niistä yrityksistä kostunut. Palasin taas lähtöruutuun - en kelvannut sinne minne oikein halusin ja yritin, joten en varsinaisesti taaskaan tiedä, että mitä haluan tehdä tai yrittää seuraavaksi.
Ylipäätään tämä sama ahdistus syönyt mua viimeiset, en tiedä, 4-3 vuotta kai? On pitänyt luopua unelmista, kun tämä vaivainen kroppa ei toimi ja terveydentila ei tule ikinä olemaan riittävän hyvä. Suren sitä edelleen ja kriiseilen, koska tuntuu, että pitäisi tietää mitä haluan elämältä ja mä en yksinkertaisesti vaan tiedä. Kaikki siihen suuntaan viittaavakin saa nykyään ahdistumaan.

Ylipäätään välillä tuntuu, että mulla on pakka jotenkin levinnyt kesän aikana. Kevät meni hyvin, enkä tiedä johtuiko se vaan siitä ryhmästä vai mistä helkkarista revin kaiken sen positiivisen energian. Tällä hetkellä kun tuntuu, ettei ole - ei energiaa, eikä etenkään positiivista sellaista. Pakollisten asioiden hoitaminen väsyttää ja mä vaan haluaisin olla rauhassa. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuu siltä, että maailma loppuu ja mä en vaan jaksa välittää, juuri mistään.

Romahdin yksi ilta ja avauduin someen:

"Oon niin väsynyt tähän elämäntilanteeseen, kun en tiedä tarkalleen enää mitä oikein edes haluan tai mihin olen matkalla. Tuntuu, että joka suunnasta painostetaan tietämään, mutta sitten mua ei kuitenkaan kuunnella ihmisenä ja yksilönä. Ei mun toiveita tai tahtoa tai yhtään mitään.

Oon välillä tosi väsynyt koko elämään. Mitä järkeä tässä paskassa oikein edes on? Näperretään jotain koko ikämme ja kuollaan pois, jonka jälkeen sillä näperryksellä ei ole enää vittuakaan mitään väliä?

Kyllä, mua masentaa aivan vitukseen ja en osaa siitä kertoa kenellekään. Välillä musta tuntuu, ettei se ketään ihan hirveästi kiinnostaisikaan.

Mä en ihan hirveästi jaksa huolehtia tällä hetkellä elämässäni yhtään mistään - harrastuksista, ihmissuhteista, mä en vaan jaksa. Pelaan liikaa, koska mä en kestä olla hetkeäkään tekemättä mitään. Mä haluaisin olla koko ajan humalassa, ettei olisi niin helvetin paha olla."

Ei hirveän painonhallinnallinen postaus tällä erää, mutta nämä on nyt viimeisimpänä pyörinyt mielessä.

(1 comment)

24 July 2019

Ensin ajattelin, etten jaksa päivittää painoa tänne, koska se on noussut, koska kesäkuu lähti vähän käsistä. 200 euron arvosta tilattu pikasafkaa. En oo ylpee, mutta pakko sanoa se ääneen, koska sellaista ei voi korjata, mitä ei myönnä itselleen(kään). Onnistuin lopettamaan tämän kierteen jo kerran joskus aikaisempina vuosina, kun tilanne eskaloitui samanlaiseksi, mutta sorruin tuohon tilauskuvioon uudelleen, koska en jaksa sosiaalisten pelkojen/hävetyksen takia käydä aina kaupassa... ja sekin on ehkä vain tekosyy. Syöminen on ihanaa ja hyvän ruoan syöminen on vielä ihanampaa. Mä oon huono rajojen kanssa.

Pikasafka on pannassa, koska mun rahankäyttö lähtee käsistä, tililtä menee niin kauan kuin siellä on rahaa ja lopuksi siirryn tilaamaan puhelinlaskuun, mikä johtaa noiden järjettömien summien kasautumiseen.
Tähän päälle vielä se, että taloudellinen tilanne on muutenkin ollut tälle kuulle vähän haastava, koska muut asiat ei ole menneet kuten piti.

Mutta olen selvinnyt.

Kesäkuun suurin ongelma oli kai erään tukiryhmän loppuminen kesätauon ajaksi ja mulla oli vaikeuksia sopeutua tilanteeseen, kun olin tottunut siihen, että mulla oli joka toinen perjantai niin sanotusti "omaa aikaa", jolloin mulla oli lupa olla pari tuntia tavoittamattomissa siksi, että keskityin itseeni ja omiin tarpeisiini. Erityisesti toi tukiryhmä antoi voimaa ja käytännön ideoita masennuksen ja sos. pelon kanssa pärjäämiseen arjessa. Se oli varmaan perusta koko muutokselle, minkä kävin keväällä läpi. Sen avulla jaksoin yrittää nousta taas jaloilleni.

Vuoden alussa en ollut mitään muuta kuin yksi onneton klöntti soluja, mulla ei ollut mitään suunnitelmia, haluja tai mielenkiinnonkohteita. Mä en halunnut tehdä yhtään mitään, muuta kuin olla ja hengittää ja pelata tietokonepelejä kavereiden kanssa.

Jotenkin se omien tunteiden jäsentely ja sen huomaaminen, ettei olekaan ihan hirveän yksin niiden asioiden kanssa, oli jotain sellaista, mitä tarvitsin. En osaa hirveän hyvin pyytää apua ja sen takia mun läheiset ei siihen yleensä reagoi, koska onnistun muotoilemaan asian niin, ettei se ole vakava, kiireellinen tai mitään muutakaan, itseasiassa sen voi unohtaa kokonaan, sori, että edes nostin sen esille.

Halusin kai vain tulla kuulluksi ja huomatuksi ihmisenä, jolla on myös tarpeita. Sen sijaan, että olisin vain loputon resurssi muille.

Tämä siis kai jätti tyhjyyden, jota yritin tapojeni mukaan paikata ruoalla. Mun syömisongelmat on vähän kaksipiippuisia, toisaalta mulla on syömishäiriötaustaa, mutta nykyään mun syömiskäyttäytymiseen vaikuttaa enemmän mun sosiaaliset ongelmat.

Ennen muinoin teini-iässä kärsin anoreksiasta ja multa lähti aika paljon painoa pois ihan lyhyenkin ajan sisällä, mutta siihen ei oikein kukaan kiinnittänyt silloin huomiota, koska silloin oli meneillään kaikkea muutakin ja mä en sinällään ikinä ihan alipainoon asti päässyt, mutta jotain sellaista ihannoin aika hävyttömästi.

Muutama vuosi eteenpäin ja aloin seurustelemaan mun ex-kihlattuni kanssa, jossa noi syömiskuviot toisaalta alkuun jatkoi samaa kaavaa, mutta parisuhteen huonontuessa ja lakatessa toimimasta, alkoi tilanne menemään päinvastaiseen - söin täyttääkseni jonkin tyhjiön, urheilin kyllä edelleen ja olin hyvässä kunnossa, mutta söin yksin ollessani aivan tajuttomia määriä. Suklaa oli monissa tapauksissa parempaa kuin seksi...

Ne kerrat, kun olen normaalissa painossa ollut, on olleet elämässäni sellaisia hetkiä, kun mulla on ollut terveet rajat ihmisille ja oon pystynyt käsittelemään mun tunteitani jollain muulla tavalla, kuin ruoalla. Tai kun oon tuntenut itsestäni jotain muuta, kuin mitä tunnen tällä hetkellä - tällä hetkellä mua seuraa häpeä. Ruoka antaa mulle jonkun "mood boostin", siksi jään siihen koukkuun ja tuhoan vaikka taloudellisen kykeneväisyyteni, että mulla olisi parempi olo, edes hetken.

Toisaalta, samasta syystä varmaan laihduinkin keväällä enemmän, koska pystyin kanavoimaan omat tunteeni siihen tukiryhmään ja nyt kun pitäisi pärjätä taas omillaan, niin mä mieluummin syön, kuin kohtaan tunteitani.

Eipä tässä muuta kuin kohti vaan uusia pettymyksiä!

(12 comments)

18 May 2019

Ravinnollisesti pysytty enemmän kaidalla tiellä, mutta paremminkin olisi voinut mennä.
Kulunut viikko mennyt sairastellessa jotain mahataudin kaltaista. Eilen kävin heittämässä päivystysvuoron ensimmäisen kuumeettoman päivän kunniaksi ja lähes 13k askelta tuli talsittua, vaikka alkuillasta meinasikin vähän heikottaa. Hyvää se loppujen lopuksi teki ja hauskaakin oli.

Add Comment

08 May 2019

Alle sata tuntui hyvältä, mutta oon kyllä taas lipsunut tosi paljon, mutta saman verran ei oo onneks tullut kyllä takaisin. Vielä.

Tilasin just "motivaatiopaketin" kaikkea terveellistä syötävää ja muita tuotteita, joita oon halunnut kokeilla ja, joita voi hyvällä omalla tunnolla nauttia. Mun suurin vihollinen tällä hetkellä on se, etten jaksa ("jaksaminen" on aika suhteellinen käsite, eikä mun kohdalla aina tarkoita fyysistä kykenemistä) käydä kaupassa, syön päiviä huonosti/olemattomasti ja sitten kerralla rysähtää ja joko tilaan jotain pikasafkaa tai ostan muuten jotain ahmittavaa.

Koitan parantaa tätäkin puolta itsessäni ja latasin taas vaihteeksi puhelimeen rutiinien kehittämiseen kannustavan softan, jolla saisin ehkä aktivoitua itseäni kotitöiden kanssa, joihin tuon kaupassa käymisenkin kyllä lasken.

"It's either me or the house. We can't both look good."

Mulla ei ole ollut motivaatiota minkäänlaista inhimillistä elämää kohtaan viimeisen parin, kolmen vuoden aikana. Masennus ja sen oireena seurannut apatia varmaan isoimmat syyt. Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja mulla on vaihteeksi ihan aidosti hyvä olla itseni ja elämäni kanssa. Tykkään siitä, mihin suuntaan se on menossa. Mutta silti musta tuntuu välillä siltä, että kaikkea hyvää tapahtuu kerralla liikaa ja mun energiatasot on edelleen masentuneen ihmisen. Musta on kiva, että tapahtuu, mutta mulla ei vaan ole energiaa tehdä kaikkea mitä haluaisin ja tarvin aika paljon aikaa siihen, että palaudun henkisesti ja fyysisesti kaikista päivän aktiviteeteista, mikä on kai suurin syy sille, miks kotityöt on vaikeita ja itsestään huolehtiminen on vaikeeta. Mä koen itsestäni huolehtimisen joskus kotityönä.

Jonain toisena aikana noussut paino ois voinut syödä motivaatiota ja hyvää mieltä, mutta oon tällä hetkellä rakastunut ja mua ei vois vähempää liikuttaa <3

Jotenkin tuntunut viime aikoina, että kaikki negatiivinen löytää hiljalleen tiensä ulos mun elämästä. Ensin on lähtenyt oma negatiivisuus ja huono olo. Sen jälkeen rupes lähtee negatiiviset ihmiset, joihin oon tajuamattani uhrannut ihan jäätävät määrät aikaa ja energiaa saamatta mitään takas tai edes tulematta kohdelluksi ihmisenä.

Mutta mua ei haittaa. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä.

(4 comments)

19 March 2019

Viime viikko kului huonoissa merkeissä, enkä päässyt takaisin ruokavalioon ja -rytmiin kiinni useiden seuranneiden repsahdusten takia. En ole siitä saanut kiinni kunnolla nytkään ja pitäisi käydä kaupassakin ja se stressaa jo etukäteen, kun en tiedä mitä tarvitsen tai haluan ja mikä auttaisi saamaan arjen taas hallintaan. Tai enemmän se on sitä, etten jaksaisi ajatella, mikä nyt ei sinällään ole kovin hyvä lähtökohta mihinkään.

Elimistö on taas oireillut mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla, joten senkin takia pudotusta on varmaan noin paljon, vaikka olen todella huonosti pitänyt kiinni. Olen yrittänyt kyllä, mutta kun en uskalla syödä, koska tulee huono olo ja jos ei syö, niin tulee huono olo / ahmii ja taas on huono olo.

Suurin saavutus menneelle viikolle varmaan on, että kävin katsomassa lenkkareita. Haluaisin taas juosta ja nykyiset lenkkarit aiheuttavat ulkoillessa kipuja. Ylipäätään pitäisi liikkua enemmän. Kaipaan aikaa kun seikkailin koiran kanssa metsissä ja kierrettiin aivan älyttömiä 10-20 km lenkkejä. Juosten.

Katsotaan kuinka paljon saan lihottua takaisin ensi viikkoon mennessä :P

(6 comments)

Hukkaretki's Weight History

View Complete History