Dietcoke6's Journal, 08 Jan 22

Jos sais elää terveempänä ja kokea vanhuuden viriilinä ja liikkuvaisena kaikinpuolin. Itse olen nyt nelikymppisenä sen oivaltanut, että mikään liikunta ei ole turhaa ja se kunto, mitä nyt rakennat, on kotiinpäin, kun ikää tulee. Ja onhan se hienoa, kun on tyytyväinen peilikuvaansa. 

Kaikki vanhat vaatteet mahtuis päälle. Että olo ei olisi puolet ajasta jotenkin pöhöttynyt. Peilissä näkyisi se vanha minä. Vararengas + bikinit ei näytä hyvältä yhdessä. Juoksulenkeillä mahaläskit tuntuu ikäviltä. Ja tietty se, että koska suurin osa omasta ylimääräisestä on alavatsan ja kylkien seudulla + vähän lantiolla ja reisissä, se vatsan alueen rasva ei ole hyvä juttu. Mun vyötärö kapeimmalta kohdalta on 73 cm, mutta massun ympärys onkin jo 90 cm, ja se on liikaa. 

Mikä itseäsi motivoi, Dietcoke6?  

Että vois käyttää sellaisia vaatteita joista tykkää, eikä vaan sellaisia jotka menee päälle😁. Ja tietty parempi olo ylipäätään ja terveysriskit vähenee. 

No laihdutuksen aloituksen suurin motivaatio oli tietysti halu olla normaali painoinen ja sitä kautta terveellisempi elämä, halusin laihduttaa kun ikä alkoi vielä kolmosella kun vanhetessa vaan vaikeutuu painon pudotus (kuulemma) sitten tietysti suuri tekijä oli ulkonäkö, en halunnut enää olla iso ja kun laihduttanut melkein 60kg niin innostaa tarkkailemaan ruokailua ja liikuntaa ettei paino lähde nousemaan 🙂 

Puolentoista vuoden päästä täytän 50, olisi mahtava lahja itselleni olla silloin tavoitepainossa. 🎉 

Aluksi motivoi se, että jaksaisi enemmän ja aattelin, et jos osa mun ahdistuksesta hälvenis sillä, että paino tippuu ja olisin terveempi. Mulla oli niin paljon kipuja, kolotuksia ja muita etten ees tiiä mikä oli totta ja mikä seurausta mun ahdistuksesta😂 tällä hetkellä motivoi se, että suurin osa noista alun ongelmista on hävinnyt ja en enää ikinä halua samaan tilanteeseen kuin vuosi sitten😊 plussaa on se, että vaatteet sopii paremmin päälle👍 

Motivaattorina uudestaan raskaaksi tuleminen (voi olla että paino vaikeuttaa tällä hetkellä asiaa) ja mahdollisesti fyysisesti helpompi raskaus kun painoa vähemmän/ riskejä vähemmän olis kans hieno juttu. Ensimmäinen lapsi sai alkunsa ensimmäisestä yrityksestä, mutta silloin olin myös 20 kiloa kevyempi kuin nyt tällä hetkellä😅 

Hienoa 🙂👍 mun oma vastaus: mua saa sanoa pinnalliseksi, mutta kun olen päässyt jo normaalipainoon, tämä tuntuu vähän tällaiselta viilaukselta. Mutta edelleen motivoi se ulkonäkö, se että voisi mennä ensi kesänä rannalle eikä olla epävarma, se että saisi olla hoikka eikä pyöreä, että saisi tulla nähdyksi kauniina naisena (enkä sano ettei voisi muuten olla, tämä perustuu vain omaan kokemukseeni). Omassa taustassa on vähän kaikenlaista, mm. huonoja kokemuksia (onneksi jo päättyneestä) seurustelusuhteesta, jossa toiselta ei saanut myönteistä palautetta omasta kehosta vaan päinvastoin, mikä on jättänyt oman jälkenaä. Ja itsellä ei ehtinyt tulla niitä terveyshuolia ylipainon aikana (onneksi), joten nekään eivät olleet alkujaan motivaattorina, toki nyt pidän niitäkin todella tärkeinä. Mulla on sellainen aika kiva mielikuva itsestäni 60-vuotiaana ja haluan elää nyt ennen sitä sellaista elämää että se mielikuva toteutusi. 🙂 

Pinnalliset syythän ne mullakin suurimmat on :D Ei siis ole vararenkaasta johtuvia terveyshuolia, mutta tiedän, että se voi niitä aiheuttaa, jos asian vain antaa olla. Mulla on kuitenkin jo valmiiksi perinnöllinen korkea verenpaine, vaikka olen vain 45. 

Ennen halusi vain olla kevyempi, painoa oli reilusti yli 100kg nii se oli arjessa raskasta kokoajan. Halusin vain olla normaali ja jaksaa paremmin. Sinne pääsin ja matkalla rakastuin kehonrakennukseen niin se ei motivaatiota kaipaa 👍kun ei enää kehity ja lihas ei enää kasva niin varmasti motivoi pitempi ja terve elämä 😊 

Olis täytynyt © postauksen alotus😂 vitsit sikseen, täällä on hirmu hyviä juttuja 😁 Mä oon aina ollut pienikokoinen. Se ei oo oikeasti haitannut, kun pärjäsin hyvin koripalloa pompotellessa, mutta intissä tajusin kuinka pieni ja heikko olen. Sitten halusinkin olla lainatakseni roinatania "ihan vitun iso mörkö" , minkä jälkeen aloinkin paisumaan isommaksi. Olisipa voimatkin nousseet samaa tahtia 😂 En ihan Ronnqvistin 100+ mitoissa käynyt, mutta kun 90kg korkattiin heräsi ajatus kisaamisesta pienemmässä painoluokassa ja matka alas pikkuhiljaa alkoi. Nyt on taas suunta ylös, koska haluan nähdä mitä saan revittyä tästä kropastani irti. Kuinka paljon lihasta saan tarttumaan, kuinka paljon ne jaksaa nostaa. Ja tietty samalla tää on sijoitus tulevaisuuteen, että jaksan peuhata lasten kanssa (ja ehkä joskus lastenlasten kanssa) eikä vaimon tai kenenkään tarvitse pitää sitten vanhoilla päivillä huolta kun ei itse enää pysty.  

Mua motivoi muisto entisestä minästä ennen lapsia, joka on urheilullinen, jaksava ja energinen ja mikä tärkeintä, hyväntuulinen. Yhdistän kehollisen hyvinvoinnin vahvasti mielen liikkeisiin ja nyt uskon, etten pääse eroon mun masennuksesta, ennen kuin paino on taas niissä mulle normaaleissa lukemissa ja vanhat koon 42 vaatteet mahtuu päälle. Nyt tää koko ajan tiellä roikkuva maha on iso mielipahan lähde, josta haluan eroon. Ja toki pelkään niitä terveyshaittoja, kolesterolit on rajalla, niitä nyt seurataan, saanko korjattua paremmaksi laihdutuksella. 

Kyllä se menee ulkonäköön ja just siihen että sais käyttää vaatteita joista tykkää eikä vaan vaatteita jotka mahtuu. Mutta kyllä alku sysäyksen antoi myös terveys, vaikka itsellä on terveys ollut käsittämättömän hyvällä mallilla, kaikki puolison saamat elintasosairauksien diagnoosit pysäytti ajattelemaan omaankin terveyttä. Mutta nyt kun homma on vauhdissa ja sujuukin aika hyvin, kyllä suurin motivaattori taitaa olla se koko ajan paraneva olotila. Nälkäähän en tässä projektissa näe ja herkuistakaan en karkkeja lukuun ottamatta ole luopunut ja vielä lisäksi huomaan kuinka hyvää terveellinen ruoka on, niin mikäs tässä ollessa. 

Ja tää on nyt on vähän hassu motivaattori, mutta tunnustetaan nyt tämäkin, että kyllähän tämä yhteisö täällä on yksi suurimmista asioista. Se että näkee muiden huikeita onnistumisia ja vähän sellainen terve kilpailihenkikin nostaa päätään eli tahto näyttää teille kaikille, että kyllä MINÄ pystyn tähän siinä kun te muutkin 😂 

Mua ainakin motivoi se, että ei tarvi luopua lempifarkuista ja ostaa uudet. Yleensä pitkän verkkarikauden jälkeen, vyötärö kiristää niin paljon, että on tukalaa olla farkuissa. Silloin on hyvä taas ottaa itseään niskasta kiinni ja palata ruotuun 😅 Vähän ajan kuluttua huomaa, että taas mahtuu, niin silloin on niin helppoa jättää kauppaan se suklaalevy, jäätelö ja muut paheet... 

mulla lähti järkytyksestä, kun tajusin kuin hiton painava olin ja kun ei oikein löytynyt sopivia työvaatteita. Sitten petti selkä. En pystynyt seisomaan, enkä kävelemään. rollaattorin avulla pystyin liikkumaan. Sairaalasta ilmoitettiin, etteivät ala edes miettimään selän hoitoa ennenkuin on painoa saatu alas. Liian riskaapelia ruveta mahdollisesti operoimaan ja toisekseen en mahdu magneettikuvaus laitteeseen. Jouduin lihavuusleikkaukseen ja nyt on paino pudonnut 49 kiloa. Sen verran on selästä selvinnyt, että todennäköisesti sen vaurioille ei voi tehdä mitään. Pystyn kuitenkin jo liikkumaan hyvin ja selkä ainoastaan asettaa pieniä rajoitteita. Nyt on motivaationa se, että vaatekaapin sisältö on mennyt uusiksi ja saan vaatteita muualta, kuin xl-kaupoista. Lisäksi värivalikoima vaatteissa on ihan muuta kuin ennen. 

Hienoja vastauksia 👍 etenkin te joilla on ollut terveyden kanssa huolta, fyysisen ja/tai psyykkisen, kiitos jakamisesta 🙂 

Niin ja Santulla sitten vähän erisuuntainen tarina 👍😄 

hanna_mariia onko pitkä matka tuohon normaaliin vaatekokoon? Mä olen kireämmässä kunnossa 38/40 mutta nyt pulleampana kaikki 40-kokoiset ei mahdu päälle :( Mittanauhan mukaan olen nyt lähempänä kokoa 42. En omista yhtäkään sen kokoista vaatetta. Itsellenikin vatsan seutu on iso harmituksen aihe. Myös kyljissä ja lantiolla on isot "kahvat". Välttelen toistaiseksi farkkujen käyttöä, kun löysimmätkin puristavat vatsalta ja lantiolta.