Inkeri1's Journal, 10 Feb 20

Viikonloppuna oli sokka irti.
Kun viikonlopun herkuttelu alkaa, kroppa ryhtyy varastoimaan ylimääräisiä kaloreita. Ensimmäisenä se pyrkii varastoimaan ylimääräiset hiilihydraatit maksaan ja lihaksiin lihassokeriksi. Suurin osa viikonlopun painonnoususta aiheutuu lihassokerista ja sen sitomasta vedestä. Lihassokeria varastoituu keskikokoiseen naiseen noin 500 grammaa. Aktiiviliikkujalla nämä varastot ovat harvemmin täynnä, ja vajaita ne ovat erityisesti silloin, kun syömistä on hieman vahdittu vaikkapa kiinteyttäminen tai laihduttaminen mielessä.
Lihassokeria voi varastoitua viikonlopun aikana helposti 300–500 grammaa. Yksi gramma lihassokeria sitoo 2,7 grammaa vettä, joten paino voi nousta ainoastaan lihassokerin takia lähes kaksi kiloa! Siinä siis suurin syy siihen, miksi puntari näyttää aivan uusia lukemia herkutteluviikonlopun jälkeen. Koska lihaksiin on varastoitunut lihassokerin mukana vettä, ne myös tuntuvat täydemmiltä. Siinä taas syy sille, miksi aivan tyköistuvat vaatteet saattavat hieman kiristää viikonlopun jälkeen
Lähde: www.fit.fi Totuus lisäkiloista
81.2 kg Lost so far: 11.9 kg.    Still to go: 3.2 kg.    Diet followed: Reasonably Well.

View Diet Calendar, 10 February 2020:
224 kcal Exercise: Samsung Health - 24 hours. more...
Gaining 2.8 kg a Week

5 Supporters    Support   


     
 

Submit a Comment


You must sign in to submit a comment. Click here to sign in.
 


Inkeri1's Weight History


Get the app
    
© 2024 FatSecret. All rights reserved.